Oppimisen, opettamisen ja opiskelutaitojen tukemisen keinoja -koulutuksemme sai toiminnallista jatkoa yläkouluun suunnatusta webinaarista 21.9.2022 teemalla "Ketterä oppiminen". Webinaarin kouluttajana Hannu Moilanen, joka on koostanut alta löytyvän blogitekstin. tutkittuun tietoon perustuvia ajatuksiaan ketterästä ja toiminnallisesta oppimisesta. Innoittavia lukuhetkiä!
Ketterää ja toiminnallista oppimista
Oman
kokemuksen ja tutkimusnäytön mukaan koulussamme on tällä hetkellä kaksi suurta
ongelmaa ratkaistavaksi. Ensinnäkin PISA-tutkimuksen mukaan motivaatio,
mielekkyys, kiinnostus ja tunne opiskeluun on monella oppilaalla hukassa.
Toiseksi keskittyminen, kyky ponnisteluun ja pitkäjänteiseen ”tylsään”
työskentelyyn yhä useammalle oppilaalle haastavaa. Näiden lisäksi oppilaiden
hyvinvointi on laajojen kansallisten selvitysten mukaan uhattuna.
Kun seuraan työssäni opetusharjoittelijoiden opetusta luokan perältä, huomaan oppilaiden vireystilassa ja kiinnostuksessa selkeitä vaihteluita oppitunnin aikana. Välillä opetettava asia, opetustyyli tai työtavat eivät aina motivoi oppilaita, jolloin luokassa saattaa esiintyä levottomuutta tai uneliaisuutta. Välillä tunnilla tulee kuitenkin hetkiä, jolloin huomaa, että oppilaiden mielenkiinto ja tarkkaavaisuus on selkeästi herännyt opetettavaan asiaan. Näistä kokemuksista ja havainnoista nousi motivaatio tutkia tarkemmin, mitkä tekijät vaikuttavat oppilaiden kiinnostuksen heräämiseen oppimistilanteissa. Mikä sytyttää niin kutsutun merkityksellisen oppimiskokemuksen?
Kiinnostuksen herättäminen opiskeluun on iso haaste, sillä yhteiskunta kaipaa yhä enenevässä määrin eri alojen osaajia ratkaisemaan ympäristöuhkia ja muita globaaleja ongelmia. Nykynuoret viettävät aikaan digitaalisissa ympäristöissä ja saavat sieltä elämyksiä ja virikkeitä, joiden kanssa koulun on vaikea kilpailla viihdyttävyydessä. Nykyisin kouluissa annettava opetus ei enää kaikilta osin vastaa nykypäivän oppilaiden maailmankuvaa ja heidän arkitodellisuuttaan. Koulussa opiskellaan pääosin tietoja ja taitoja ”just in case” siltä varalta, että esim. algebraa tai suolojen neutraloitumisreaktioita mahdollisesti tarvitsee tulevaisuudessa.
Mikäli oppilasta ei koe opittua asiaa merkitykselliseksi, tiedon syväoppiminen on neurobiologisesti mahdotonta ja kokeisiin päntätty tieto unohtuu nopeasti. Aivoissa toimii ”use it or lose it” ja käyttämättömät ja merkityksettömät yhteydet karsiutuvat nopeasti. Nykyisen neurotieteiden tutkimuksen valossa kouluissa edelleenkin käytössä oleva ”pakottaminen” ulkoa pänttäämiseen on varsin tehotonta.
Nykyisin oppimista tapahtuu usein lasten ja nuorten arjessa ”just
in time”, eli kun tietoa tarvitaan, sitä haetaan. Tässä oppilaat ovat taitavia
ja saattavat ratkaista tilanteessa näppärästi ongelmia esimerkiksi
Youtube-opetusvideoiden avulla. Kasvanut kuilu koulun opetuksen ja nuorten
arkitodellisuuden välillä saattaa vaikuttaa oppilaiden oppimiseen, opiskelumotivaatioon
ja kouluviihtyvyyteen, elleivät koulun pedagogiset käytänteet pysy ajan tasalla
ja kykene vastaamaan nykyajan haasteisiin. Miten koulu pystyisi tarjoamaan
oppilaille enemmän mielekkäitä, mieleenpainuvia ja merkityksellisiä
oppimiskokemuksia?
Olen kerännyt kurssipalautetta lukiokursseiltani systemaattisesti vuodesta 2013 alkaen ja yksi keskeisimmistä kysymyksistä kyselylomakkeessa on: Mitkä asiat tehtävät/oppilastyöt olivat kurssilla mielestäsi hyödyllisimpiä tai vaikuttavimpia oman oppimisesi kannalta? Nuorten vastauksista päätellen heidän näkökulmasta hyödyllisimpiä/mieleenpainuvimpia ovat työtavat, joissa yhdistyy kokemuksellisuus, kehollisuus, yhteistoiminnallisuus ja luokkahuoneen ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen.
Ihminen muistaa tunneperäisiä kokemuksia
paremmin ja pidempään. Kognitiivis-neurotieteellisten tutkimusten mukaan kehon
käyttö, rutiinin rikkominen opetuksessa, yhteistoiminnallisuus ja luokkahuoneen
ulkopuolinen oppimisympäristö voivat laukaista oppilaassa mekanismeja, jotka
vaikuttavat positiivisesti oppimiskokemukseen ja muistiin tallentumiseen.
Väitöstutkimukseni (Moilanen 2020) empiirinen
aineisto vahvistaa nämä tutkimukset.
Kokemus-kaiken oppimisen perusta
Kaikki aito oppiminen syntyy Dewayn mukaan kokemuksen kautta
(Deway 1986). Boud ym. (1993) väittävät, ettei oppimisesta voi edes puhua, jos
siinä ei ole mukana kokemus ja hänen mukaansa kokemukset auttavat
mieleenpalauttamisessa (Boud ym. 1993). Kokemuksellisessa oppimisessa oppiminen
on kokonaisvaltaista, oppijaa monipuolisesti koskettavaa ja aktivoivaa
toiminnallista oppimista, joka vaikuttaa eri aistikanaviin, tunteisiin,
kokemuksiin, elämyksiin, mielikuviin ja mielikuvitukseen. Kun kokemus on
merkityksellinen, siitä voi tulla oppimisen perusta, joka voi saada käyntiin
myönteisen oppimisen syklin (Kolb 2014).
Kokemuksellinen ja
kokonaisvaltainen oppiminen ja korostavat sekä ulkoisen että sisäisten
prosessien (muun muassa tunteet, havainnot, motivaatio, ajattelu, muisti)
yhteistyötä ja kokemuksellisissa oppimisteorioissa painottuu oppijan aktiivinen
ja itseohjautuva rooli, sekä psyykkisten, fyysisten ja sosiaalisten kokemusten
hyödyntäminen oppimisessa (Kolb 2014). Kokemuksellisen oppisen teorioiden
mukaan oppiminen on pääosin toiminnan jälkeistä reflektointia.
Väitöstutkimuksessani vuonna 2020 esittelin Kehoa
hyödyntävän oppimisen mallin, jonka lähtökohtana on käytetty Deweyn (1986) teoriaa, jonka mukaan
kokemus kytkeytyy aina ympäristön tapahtumiin ja ärsykkeisiin. Opettaja pystyy vaikuttamaan vuorovaikutuksellaan
ja käyttämillään opetusmenetelmillään, valitulla oppimisympäristöllä sekä
oppitunnin aiheella antamaan erilaisia ärsykkeitä, jotka voivat vaikuttaa
oppilaan aivoissa kognitiivisiin alasysteemeihin, kuten tarkkaavaisuuden, kiinnostuksen,
motivaatioon heräämiseen sekä stressin ja positiivisen/negatiivisen tunteen
syntymiseen. Myös oppilaan oma suhtautuminen vaikuttaa oppimiskokemuksen
luonteeseen. Muun muassa näiden yhteisvaikutus vaikuttaa muistiin
tallentumiseen ja oppimiskokemuksen syntyyn (Negatiivinen vs. positiivinen) (Schutz ym. 2007; Hari ym. 2015;
Davis & Whalen 2001, Winkielman ym. 2007; Burgdorf & Panksepp 2006;
Tyng ym. 2017; Renninger 2000).
KUVIO 1. Oppimiskokemukseen vaikuttavia tekijöitä (Moilanen
2020)
Tutkimukseni keholliset
työtavat sisälsivät elementtejä tai ärsykkeitä (kehon käyttö,
vaihtelevuus, yhteistoiminnallisuus, käytännönläheisyys), jotka voivat virittää
oppimiskokemukseen vaikuttavia mekanismeja (tunteet, motivaatio ja kiinnostus,
sopiva stressi, tarkkaavaisuus) oppilaassa. Nämä yhdessä vaikuttavat
positiivisten oppimiskokemusten syntymiseen. Työtapojen synnyttämä kehollinen
oppimiskokemus vaatii kuitenkin reflektion, jonka avulla voidaan
luoda oppimista. Alla olevan mallin hyödyntäminen vaikutti positiivisesti
omien oppilaitteni kiinnostukseen, mielekkyyteen ja muistiin tallentumiseen
luonnontieteiden opiskelussa ja mallia voi soveltaa muissakin oppiaineissa.
KUVIO 2.
Kehoa hyödyntävän oppimisen malli (Moilanen 2020)
Opetuksen liikunnallistaminen
Kun kehoa hyödynnetään oppimisessa voidaan puhua kokemuksellisesta oppimisesta ja kehollisesta oppimiskokemuksesta. Opetuksen liikunnallistamista voidaan pitää yläkäsitteenä, mikä sisältää joukon liikunnallisia ja toiminnallisia työtapoja ja opetusmenetelmiä, joissa oppilaan kehon liikettä ja liikuntaa käytetään hyväksi oppimisessa tai oppimisen edistämisessä. Esimerkiksi erilaiset oppitunnin aikaiset taukojumpat ja oppituntia edeltävä liikunta kuuluvat opetuksen liikunnallistamiseen. Tällöin tavoitteena voi olla esimerkiksi vireystilan aktivointi ja istumisen tauottaminen. (Moilanen & Salakka 2016.) Lukuisista neurotieteiden tutkimuksista tiedetään, että fyysinen aktiivisuus voi vaikuttaa positiivisesti kognitioon ja se voi virittää aivoja oppimisen kannalta suotuisampaan tilaan (Breher ym. 2013; Drollette ym. 2014; Erickson ym. 2011; Hillman ym. 2009; Raichlen & Alexander 2017; Colcombe ym.2004; Donelly ym. 2016; Watson ym. 2017; McMorris ym. 2008; Hötting & Röder 2013; van Praag 2009; Tsujii ym. 2013; Nokia ym. 2016; Köhncke ym. 2018).
On havaittu, että liikkuminen ennen oppituntia tai oppitunnin aikana edistää
tarkkaavaisuutta ja toiminnanohjausta, mikä puolestaan edistää oppimista (Donelly
ym. 2016; Watson ym. 2017; Drollette ym. 2014). Opetukseen liikunnallistaminen
tarjoaa myös mahdollisuuksia sosiaalisten taitojen, vuorovaikutuksen ja
oppilaan itsetunnon kehittymiseen, mitkä saattavat osaltaan selittää liikunnan
positiivisia vaikutuksia oppimiseen (Kantomaa ym. 2013).
Toiminnallisissa oppimisessa oppilaan aktiivinen toiminta on oppimisprosessin keskiössä ja se käsittää laajan joukon erilaisia työtapoja, joiden tavoitteena on edistää oppimista (Ahearn 2001; Lier 2007; Zahoor-ul-Haq ym. 2015; Graczyk ym. 2000; Sahlberg & Leppilampi 1994). Toiminnalliseen pedagogiikkaan voi sisältyä moniaistisuus, kokemuksellisuus, lisääntynyt oppilaiden välinen vuorovaikutus, fyysinen aktiivisuus, sekä ajatustyöskentelyn aktivoituminen (Graczyk ym. 2000; Sahlberg & Leppilampi 1994; Cleveland 2011; Tynjälä 1999; Tynjälä 2004; Finkbeiner 2000). Itse määritän toiminnalliset työtavat Jaakkolan ym. (2013) tapaan joukoksi erilaisia työtapoja, joissa oppimiseen integroituu kehon fyysinen aktiivisuus tai liike.
Toiminnallisessa oppimistilanteessa oppija voi hyödyntää havaintoja tehdessään auditiivista, visuaalista tai kinesteettistä/taktillista oppimisen kanavaa omien mieltymystensä mukaan ja informaation vastaanottaminen tapahtuu toiminnan yhteydessä (Fleming & Baume 2006; Dunn ym. 2009; Lier 2007). Toiminnallisessa oppimisessa on mahdollista huomioida kaikenlaiset oppijat ja heidän oppimisen tapansa. Erityisesti ne oppijat, joiden on vaikeaa näyttää osaamistaan perinteisillä tavoilla, voivat hyötyä erityisesti toiminnallisista työtavoista ja saada onnistumisen kokemuksia toiminnallisessa työskentelyssä. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä, sillä ne lisäävät minä-pystyvyyden tunnetta ja niiden avulla oppimisen ilo ja motivaatio kasvaa. (Leskinen ym. 2016.)
Lengelin ja Kuczalan (2010) mukaan liikkeen hyödyntäminen opetuksessa edistää uuden oppimista, sillä se ensinnäkin valmistelee aivoja vastaanottavaisemmiksi ja toisaalta se antaa aivoille taukoa, jolloin tiedon tallentamiseen osallistuva hippokampus saa aikaa prosessoida havaittua informaatiota. Näiden lisäksi toiminnalliset työtavat voivat luoda luokkaan stressitöntä ilmapiiriä, joka parantaa luokan koheesiota ja auttaa kertaamaan opittua uudesta näkökulmasta (Lengel & Kuczala 2010.)
Toiminnallisissa työtavoissa liike voi olla myös opiskeltavan ilmiön kannalta merkityksetöntä, kuten opetuskävely koulun pihalla tai monivalintakysymyksiin vastaaminen kehon liikkeen avulla. Yhteistä näille työtavoille on, että liike ja opiskelu tapahtuu samanaikaisesti. (Moilanen & Salakka 2016.) Jopa opetettavan ilmiön kannalta merkityksetön liike, kuten seisominen (Mehta ym. 2015), purukumin syöminen (Morgan ym. 2014) tai käden puristaminen nyrkkiin (Propper ym. 2013) on havaittu vaikuttavan positiivisesti opeteltavan asiasisällön muistiin tallentumiseen. Myös kehollisen toiminnon intensiteetillä ja kokonaisvaltaisuudella on havaittu olevan vaikutusta oppimiseen ja muistiintallentumiseen (Skulmowski & Ray 2017; Alban & Kelley 2013; Johnson-Glenberg ym. 2016).
Moilanen&Salakka (2016) määritelmän mukaan kehoa hyödyntävissä työtavoissa tai kehollisessa oppimisessa liike on ilmiön oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista ja kehon käytön tavoitteena on synnyttää abstraktin käsitteen konkretisoiva kehollinen oppimiskokemus, jota reflektoidaan sitten ilmiön oppimisessa (Kolb 2014).
Oppimistilanteessa voi syntyä entistä pysyvämpiä muistijälkiä, kun sekä eri aistit että keho osallistuvat oppimisprosessiin (Kontra ym. 2015; Abrahamson ym. 2014) ja kehon hyödyntäminen voi tukea abstraktia ajattelua (Lakoff & Johnson 1980; Hayes & Kraemer 2017; Burke 2009; Moore & Linder 2012). Kun esimerkiksi mallintaa kolmiulotteisen kappaleen pyörimistä käsillä, vapautuu aivojen kognitiivista kapasiteettia enemmän itse ongelman ratkaisuun (Sweller 1988, Goldin-Meadow ym. 2001). Paulsonin (2012) mukaan kehon liike aktivoi monipuolisesti oppilaan aivoja ja keholliseen oppimisprosessiin liittyvät tunteet auttavat oppilaita oppimaan.
Opetuksen liikunnallistamisen hyötyjä on tutkittu useamman vuosikymmenen ajan ja liikkeen lisääminen koulupäivään ja oppitunneille tuo esimerkiksi seuraavia hyötyjä:
- Säännöllinen liikunta muokkaa aivojen rakennetta->oppimiskyky kasvaa
- Ennen oppimistilannetta tehty liikunta virkistää ja parantaa keskittymiskykyä
- Liike yhdistettynä oppimiseen tehostaa oppimista
- OPISKELUMOTIVAATIO KASVAA->Oppilaat kokevat liikunnallistavat työtavat mielekkäiksi->positiivisten emootioiden vaikutus oppimiseen
Lopuksi
Toiminnalliset työtavat ja opetuksen liikunnallistaminen ei riitä yksin laadukkaaseen opetukseen, mutta toimii eriomaisesti osana opetusta kaikilla luokka-asteilla. Mielestäni koulussa tarvitaan edelleenkin myös vanhoja hyväksi havaittuja opetusmenetelmiä: opettajajohtoista luennointia, itsenäistä ja keskittynyttä tehtävien tekemistä kotona ja koulussa, kotitehtävien tekemistä ja perinteistä lukemista.
Opettajan pääasiallinen tehtävä ei ole käytetyn opetusmenetelmän avulla viihdyttää oppilaita. Sen sijaan välillä voi olla tarkoituksenmukaista rauhoittaa opetustilannetta opettajajohtoisella toiminnalla. Perinteisten työtapojen lisäksi kannattaa välillä käyttää kokemuksia, elämyksiä ja erilaisia tunteita tuottavia työtapoja, sillä niiden avulla voidaan vaikuttaa oppilaiden kiinnostukseen ja opetuksen mielekkyyteen.
Becker (2014) ym. mukaan opettajan tunnetilalla on suurempi vaikutus oppilaiden oppimiseen kuin millään muulla pedagogisella käyttäytymisellä. Innostuneella ja monipuolisia työtapoja käyttävällä opettajalla voi olla suuri vaikutus oppilaiden asenteisiin oppiainetta kohtaan ja siihen mihin he suuntaavat jatko-opinnoissaan. Gruberin ym. (2014) mukaan uteliaisuus on tehokkain mielentila oppimiselle. Opettajalla ja hänen käyttämillään työtavoilla on suuri rooli uteliaisuuden herättämisessä oppilaassa.
Toivon, että tämä tarjoaa sinulle uusia työkaluja, joilla herättää oppilaan luontainen uteliaisuus, motivaatio ja kiinnostus oppimista kohtaan. Toivon, että se samalla innostaa sinua kokeilemaan ja kehittämään uusia monipuolisia opetusmenetelmiä, joilla pystyt koukuttamaan ja motivoivaan oppilaita oppiaineesi opiskeluun. Pitkän ajan kuluessa tunneilla opitut asiat valitettavasti unohtuvat, mutta tunnilla koetut tunteet ja kokemukset eivät.
Blogitekstin kirjoittaja on Ope oppii -koulutuskokonaisuuden kouluttaja
aineenopettaja, opettajankouluttaja, toiminnallisen oppimisen asiantuntija ja tietokirjailija
Kaikki tekstin lähteet
löytyvät Hannu Moilasen väitöskirjasta:
Lisää luettavaa aiheesta: Moilanen, H. & Salakka, H. 2016. Aivot liikkeelle. Jyväskylä: PS-kustannus
Kommentit
Lähetä kommentti