Häiriö- ja aggressiivinen käyttäytyminen

  Ope oppii -koulutuskokonaisuuden 2. koulutuksen neljännessä webinaarissa perehdyimme "Häiriö- ja aggressiivinen käyttäytyminen" -teemaan. Kouluttajanamme oli tuttu Ville Palkeinen, jonka luotsaama webinaari oli todella informatiivinen ja antoisa. Villen vinkkeihin ja ajatuksiin voit palata vielä tämän blogitekstin parissa. Informatiivisia lukuhetkiä!

Kuva: Pixabay License

Ilmiö ja sen luomat haasteet kouluarjessa

Toisinaan kohtaamme esi- ja perusopetuksen arjessa tilanteita, joissa oppilas ei kykene ottamaan vastaan aikuisohjausta, vaan turvautuu oppimiinsa aikuista kyseenalaistaviin tai aggressiivisiin käytösmalleihin. Häiriö- ja aggressiivisen käytöksen ohjaus tai rajaustilanne on vuorovaikutustilanne, joka kuormittaa niin oppilasta kuin aikuistakin. Tällaiseen tilanteeseen ei ole olemassa yhtä ”patenttiratkaisua”, joka tukisi kaikkia oppilaita kaikissa tilanteissa. Siitä on kuitenkin merkittävä hyöty, kun aikuisten puhe- ja rajaamistoimintakulttuuri on yhdenmukainen ja siinä kohdataan kaikki oppilaat arvokkaasti myös heille vaikeina hetkinä. On ilmeistä, että oppilaan ensisijainen tuen tarve kohdistuu haastavan käytöksen toimintamalleista pois oppimiseen ja kun oivallamme mahdollisia käytöksen takana olevia tekijöitä, voimme rajata oppilasta sensitiivisemmin ja kohdentaa tukea niin, että se auttaa oppilasta ottamaan vastaan aikuisen tarjoamaan apua ja tukea kohden oppilaan toivottavaa käytöstä.

Edellä mainittu tekee häiriö- ja aggressiivisen käyttäytymisen kohtaamisesta ilmiönä usein ammatillisesti kiinnostavan, sillä parhaimmillaan siinä harjoitellaan yhdessä oppilaan kanssa erilaisia uusia toimintamalleja. Kuitenkin häiriö- ja aggressiivinen käytös myös herkästi kuormittaa koko yhteisöä ja myös oppilasta, erityisesti tilanteessa, jossa yhteisössä ei ole yhdessä etukäteen sovittua toimintamallia haastavan käytöksen kohtaamiseen. Näin jopa täysin samanlainen haastava käytös voi olla toisessa oppimisympäristössä hyvinkin vaikeaa arjen sujuvuuden kannalta ja toisessa oppimisympäristössä ainoastaan hankalahkoa käytöstä, joka ei estä oppilaan tai ryhmän oppimista.

 

Kuva: Pixabay License

Taustatekijöistä ja kuinka lähteä liikkeelle

Olemme pedagogiikan ammattilaisia, joten meidän ei tarvitse, emmekä me edes omaa ammattitaitoa lähteä diagnosoimaan oppilasta. Meitä kiinnostaa se, miten oppilas toimii nykyisessä oppimisympäristössään, kuinka häntä on tähän mennessä tuettu ja onko tällä tarjotulla tuella ollut vaikuttavuutta. Häiriö- ja aggressiivisen, eli haastavan käytöksen taustalla voi olla hyvin monimuotoisia taustatekijöitä ja riippumatta siitä, kuinka paljon meillä on oppilaantuntemusta sekä tietoa oppilaan käytöksen takana olevista mekanismeista, on oleellista muistaa, että haastava käytös on opittu toimintamalli. Se ei ole koskaan oppilaan kiinteä muuttumaton ominaisuus.

Esimerkiksi käytöshäiriön takana voi olla lapsen kokemus aikuisten epäjohdonmukaisesta tai lasta laiminlyövästä toiminnasta. Lapsi on tässä tilanteessa reagoinut ja/tai käyttäytynyt haastavasti sekä hän on kokenut saavansa toimintatavastaan ”palkintona” esim. aikuisten huomiota tai autonomian tunteen sekä tilanteen hallinnan tunteen. Lapsi ei ole oppinut luottamaan aikuisten toimintaan ja siksi hän saattaa käytöksellään ”hakea rajoja” ja kokeilla aikuisia, toimivatko he johdonmukaisesti ja ovatko he luotettavia. Näin hän on oppinut toimimaan haastavan toimintamallin mukaisesti vastaavissa tilanteissa, eikä hänelle ole kehittynyt työkaluja toimia toisin, vaikka hän niin tahtoisikin tehdä.

Koska haastava käytös on opittu toimintamalli, on oppilaan mahdollista oppia myös uusia toimintamalleja. Tähän lapsi tarvitsee johdonmukaisesti toimivien turvallisten aikuisten apua. Hyvä tapa lähteä liikkeelle on selvittää mitkä ympäristötekijät mahdollisesti laukaisevat oppilaan haastavan käyttäytymisen ja arvioida yhdessä oppilaan kanssa mikä vaikeuttaa hänen koulussa olemistaan ja miten häntä voisi auttaa. Samoin on hyvä pohtia mitä taitoja oppilas tarvitsisi toimiakseen toisin. Näiden pohjalta sovitaan konkreettiset ja selkeät toteutettavissa olevat tavoitteet ja sovitaan samalla myös se, kuinka niiden toteutumista arvioidaan ja millaista apua oppilaalle tarjotaan näissä tilanteissa. Näin oppilas tietää mitä häneltä odotetaan. Hän myös tietää mitä hän voi vaihtoehtoisesti tehdä, jos hän ei kykene opiskeluodotuksiin. Rajaustilanteissa hän voi itse valita aikuisen tarjoamista, tyypillisesti kahdesta, vaihtoehdosta ja näin säilyttää autonomian tunteen kuitenkin aikuisen kantaessa kokonais- ja päätösvastuu tilanteessa. Me voimme näin oppia ja opetella yhdessä oppilaan kanssa uusia toimintamalleja oppimisympäristössä, kuitenkin on tilanteita, joissa on hyvä, että lapsi saa apua ja tukea myös koulun ulkopuolisilta toimijoilta.

Kuva: Pixabay License

Oppilaan arvokas kohtaaminen ja kuinka lähteä liikkeelle

Häiriö- ja aggressiivinen käyttäytyminen herättää aikuisissa tunteita, joskus jopa niin että ammatillisuus rapisee ja oppilaan kohtaaminen ei enää tapahdu samalla ammatillisuudella kuin vähemmän kuormittavat oppilaskohtaamiset. On kuitenkin syytä muistaa, että rajaamistilanteet kuormittavat niin oppilasta kuin aikuisiakin. Se että, kykenisimme näkemään lapsen tai nuoren käytöksen takana, auttaa meitä nousemaan tilanteen yläpuolelle säilyttämään ammatillisuuden, kokemaan empatiaa lasta tai nuorta kohtaan sekä kohtaamaan hänet häntä aidosti kuullen ja kuunnellen. Empatian tunteella on merkitystä oppilaan arvokkaassa kohtaamisessa ja sen läsnäolo myös välittyy oppilaalle. Arvokas empaattinen oppilaan kohtaaminen tarkoittaa oppilaan käyttäytymiseen puuttumista ja rajaamista kuitenkin niin, ettei oppilas menetä kasvojaan vertaistensa joukossa. Rajaaminen ei ole kilpailutilanne, jossa oppilas tai aikuinen voittaa, päinvastoin se on yhteinen vuorovaikutustilanne, jossa pyritään mahdollistamaan työrauha ja turva sekä se että oppilas pääsee kiinnittymään uudelleen ryhmään ja ryhmäntoimintaan.

Koulutuksessa keskustelimme käsitteestä kaksoisloukkaus (ks. Furman, 1998) ja tämän käsitteen oivaltaminen antaa meille työkalun rakentaa häiriökäyttäytymisen kohtaamisen vuorovaikutustilanne sellaiseksi, jossa pystymme kohtaamaan oppilaan empatialla, tunteita sanoittamalla, vaikka emme hänen käytöstään hyväksykään. Jokin ympäristössä on laukaissut oppilaan toimimaan häiriö- tai aggressiivisen käytösmallin mukaisesti. Oppilaan kokemus ja tunne tästä käytöstä laukaisevasta tekijästä on sinällään aito ja oikea, mutta usein tunne voi olla vääristynyt, vinoutunut tai tilanteeseen ja tapahtuneeseen nähden kohtuuton. Oppilaan henkilö- ja kokemushistoria vaikuttaa suuresti siihen, kuinka hän kokee ja tuntee tapahtuneen.

Esimerkkinä lyijykynän terän katkeaminen aiheuttaa huutamisen ja kirjan seinään heittämisen seisaaltaan. Esimerkissä laukaiseva tekijä kynänterän katkeaminen aiheuttaa pettymyksen tunteen, joka tunteena on aito, kuitenkin oppilaan toiminta ja reaktio on kohtuuton tapahtuneeseen nähden eikä missään nimessä kouluympäristöön sopiva. Jos aloitamme rajaamispuheen sanoilla:

”Ville älä huuda. Joskus ne terät katkeilee, mutta se ei oikeuta huutamaan luokassa…”,

tulemme tahattomasti loukanneeksi oppilasta lisää mitätöimällä hänen pettymyksen tunteensa ja emme todennäköisesti pääse etenemään vuorovaikutuksessa samansuuntaisesti oppilaan kanssa. Jos taas validoimme hänen tunteensa ja sen jälkeen kontekstoimme tunteet sekä hänen toimintansa, on meillä merkittävästi parempi mahdollisuus päästä samansuuntaiseen toimintaan ja myös vahvistaa luottamussuhdetta. Tällöin rajaamispuhe voisi alkaa:

”Ville, ole hyvä ja istu alas. Huomaan, että lyijykynän terän katkeaminen hermostutti sinua suuresti. Huomasin myös, että aloitit tekemään tehtävää ja terä katkesi saman tien. Kiitos kun kuuntelet. Hermostuminen on ihan luonnollinen reaktio siihen harmiin, että juuri kun tehtävän on saanut aloitettua, terä katkeaa, mutta se ei oikeuta sinua tai ketään muutakaan meistä heittämään kirjaa seinään ja huutamaan luokassa. Moni myös säikähti kovin, enkä usko, että se oli sinun tarkoituksesi…”.

Jälkimmäinen rajaamispuheen aloitusesimerkki tarjoaa mahdollisuuden validoida oppilaan tunne, myös sanoittaa oppilaalle hänen reaktionsa olevan kohtuuton tapahtuneeseen nähden ja samalla kehua oppilasta, jos hän ottaa vastaan ohjausta. Yleensä aina on jotakin josta voi sanoittaa kehuja, jo vaikkapa siitä, että oppilas pysäyttää sen mitä hän on ollut tekemässä. Näin pääsemme yhdessä oppilaan kanssa samansuuntaiseen toimintaan ja tilanne etenee aikuisjohtoisesti oppilasta tukien. Toki jälkimmäisen esimerkin huonona puolena on aikuisen reilu puhe. Mutta saman voi puhua tarvittaessa tiiviisti, mikä onkin osalle oppilaista parempi vaihtoehto sillä tunnereaktion keskellä voi olla vaikea ottaa iso määrä ohjeita ja asioita vastaan. Esimerkiksi:

”Ville, Ole hyvä ja istu alas. (hetken hiljaisuus) Kiitos. (hetken hiljaisuus) Näen ja kuulen, että olet hermostunut. (hetken hiljaisuus) Kiitos, kun maltat olla paikallaan, vaikka se on vaikeaa, huomaan että yrität kovin (hetken hiljaisuus)…

Kuva: Pixabay License

Yhtenäinen toimintakulttuuri ja kuinka lähteä liikkeelle

Empatia on nippu taitoja, ei koskaan ominaisuus, näin myös meillä aikuisilla. On siis inhimillistä, että joidenkin oppilaiden käytös menee vahvimmin ihon alle. Yhteisön tasolla onkin hyvä tiedostaa, että osalle aikuisesta häiriö- ja aggressiivisen käytöksen kohtaaminen on kuormittavampaa kuin toisille. Samoin aikuisyhteisössä olisi hyvä olla ymmärrys siitä, että kaikilla aikuisilla ei ole vielä yhtä vahvaa tietotaitoa aggressiivisen käyttäytymisen kohtaamiseen. Jotta kuormituksen kokemus ei muodostuisi kenellekään liian suureksi olisi toivottavaa, että koko yhteisö jakaisi saman oppilasta kunnioittavan arvopohjan ja kaikki sitoutuisivat yhteiseen toimintakulttuuriin mm. rajaamisen suhteen. Kaikki oppilaat ovat kaikkien aikuisten oppilaita ja kaikki aikuiset puuttuvat haastavaan käytökseen kaikissa tilanteissa yhteisten sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Jo se, että oppilaat huomaavat kaikkien aikuiset puuttuvan tilanteisiin välittämättä millä luokalla oppilas on, on merkitystä ja voi vaikuttaa jopa merkittävästi siihen millaisia ryhmätason käytösilmiöitä yhteisössä muodostuu.

Toisinaan arkeen muodostuu vääristyneitä mielikuvia, joista voi tulla este sille, että koulun toimintakulttuuri kehittyy. Olen kuullut arjessa keskusteluita, jossa todetaan jonkun opettajan tai koulunkäynninohjaajan persoonan sopivan jollekin oppilaalle ja näin tämä aikuinen pystyy rajaamaan oppilasta paremmin. Voi jopa olla, että oppilas ei pysty ottamaan vastaan toisen aikuisen asettamia rajoja. Aivan ensi alkuun tämä tilanne voikin olla arjen sujuvuuden kannalta hyvä ja toivottava, mutta jos jäämme siihen mielikuvaan, että kyse on vain aikuisen persoonasta, hänen staattisesta ominaisuudesta jota muilla ei ole, emme pysty tukemaan oppilasta eteenpäin omissa tavoitteissaan. Pidemmän päälle jokaista oppilasta tukee se, että kaikki aikuiset toimivat samoin häntä ja muita oppilaita kohtaan. Se kasvattaa luottamusta myös muihin aikuisiin ja voi parhaimmillaan tarjota oppilaalle korjaavan kokemuksen sekä syventää psykologisen turvan tunnetta.

Yhtenäinen toimintakulttuuri on kaikkien aikuisten toiminnan ennakoitavuutta arjessa ja oppimisympäristön pysyvyyttä. Koulun aikuisyhteisö toimii johdonmukaisesti kaikkien oppilaiden kohdalla pyrkien oppilasta kunnioittavaan ja arvokkaaseen kohtaamiseen. Esimerkiksi oppilaan haastavan käytöksen kohtaamisessa yksi aikuinen ottaa tilannejohtajuuden ja puhuu oppilaalle. Rajaamistilanteessa pyritään asettamaan selkeät toimeenpantavat tavoitteet ja niistä pidetään kiinni johdonmukaisesti. Aikuiset tukevat toistensa tekemiä rajaamisen ratkaisuja, myös pienin vahvistuksin (esim. ”toimimme kuten Ville sanoi”) ja tarvittaessa niistä voidaan keskustella tilanteen jälkeen, myös oppilaan kanssa, mutta ei tilanteessa niin että se hämmentää turhaan oppilasta. Kaikki aikuiset pyrkivät tukemaan oppilaan kehitysvaiheen mukaista vastuunkantoa myös häiriö- ja aggressiivista käytöstä kohdatessaan. Kaikki aikuiset ylläpitävät samaa palkintojärjestelmää: antavat lapsen ja nuoren kokemusmaailmassa realistista positiivista palautetta aina kun on mahdollista. Näin oppilaat saavat nopean palkinnon siitä, että lähtevät mukaan aikuisen ohjaukseen ja se myös vahvistaa oppilaan kokemusta siitä, että aikuisiin voi luottaa ja aikuiset välittävät siitä, että hän on koulussa. Oppilaan tuntemuksesta on aina hyötyä, mutta erityisesti yhdessä yllä lueteltujen toimintakulttuurin osasten kanssa se luo parhaan mahdollisen lopputuloksen

Kun rajaamisen toimintakulttuuri on koko aikuisyhteisön yhteinen asia, voi toisinaan myös käydä niin, että oppilas saattaakin rajautua vieraan aikuisen ohjeiden mukaisesti, sillä tutun aikuisen kanssa uusia taitoja voi olla hankala harjoitella nolouden tunteen tai kasvojen menettämisen pelon myötä.

Kuva: Pixabay License

Blogitekstin kirjoittaja on Ope oppii -koulutuskokonaisuuden kouluttaja 

Ville Palkeinen
KM, oppimisen ja koulunkäynnin tuen erityissuunnittelija, erityisluokanopettaja